fbpx Skip to content

Beda Borén – nuori yrittäjä

Opiskelijasta BD Roomin omistajaksi

Beda Borén istahtaa tuolille itsevarmana, mutta olemuksesta huokuu lämmin fiilis. BD Roomin kuvauspäivä alkaa olla pulkassa muilta osin, mutta tätä juttua varten olemme sopineet kuvaajan kanssa, että Bedasta otetaan vielä henkilökuvia.

Tämä määrätietoinen nainen on tullut BD Roomin asiakkaille tutuksi vuosien aikana puheliaana ja tunnollisena tyyppinä. Some -yleisö puolestaan tuntee hänet upeista vaalennustöistä, joiden tekemistä hän on intohimolla harjoitellut vuosia ja kehittänyt omaa ammattitaitoaan. Beda onkin onnistunut lyömään itsensä läpi vaaleiden hiusten spesialistina. Tänään ei kuitenkaan jutella vaalennuksista vaan siitä, miten nuori nainen voi muutamissa vuosissa kehittyä niin paljon, että opiskelijasta kasvaakin yrityksen omistaja.

Beda on omistanut BD Roomista puolet vuoden vaihteesta lähtien. Tarmokkaana naisena hän onkin heti ottanut homman haltuun ja pikkuhiljaa uudet työtehtävät yrittäjänä alkavat tulla tutuiksi.

Bedan tie harjoittelijasta huipulle

Tarina alkaa siitä, kun Ninnu Isomäki meni vetämään ensimmäistä yrittäjyyskurssiaan kosmetologikoululle, jossa Beda opiskeli. Kurssista suoriutui molemmat osapuolet hyvin, sekä opettaja että opiskelija. Siinä kohtaa ei kukaan tiennytkään, millaisesta tarinasta tässä olisi loppujen lopuksi kyse.

Seuraavan kerran naisten tiet kohtasivat, kun Beda tuli kysymään BD Roomista harjoittelupaikkaa kampaamo-opintojensa suorittamiseksi. Vuosi taisi olla tuolloin 2015. Harjoittelupaikka irtosi, ja niin opettaja – oppilas -suhde jälleen jatkui. Beda jäi BD Roomiin ensin harjoittelijaksi ja koulun päätyttyä kokoaikaiseksi vuokratuolilaiseksi. Lisätuloja hän ansaitsi siivoamalla BD Roomia viikottain. Siivoaminen jäi kuitenkin jossain kohtaa, koska kuten kaikille taitavilla kampaajille, myös Bedalle alkoi muodostua listoihin ruuhkaa, eikä tämän kaltaisille lisätuloille ollutkaan enää tarvetta. Tai ainakaan aika ei enää riittänyt lisätöiden tekemiseen. 

Ninnun ja Bedan yhteistyö alkoi jo Bedan opiskeluaikoina. Ninnu on saanut seurata aitiopaikalta koko Bedan uran kehittymistä.

Ensimmäinen työpaikka voi olla ponnahduslauta uralle

BD Room tarjosi aloittelevalle kampaajalle loistavan ponnahduslaudan alalle ja monien muiden nuorien kampaajien tavoin, myös Beda haaveili tulevaisuudessa omasta yrityksestä. Yrityksen jossa saisi toteuttaa omia visioitaan yrityksen pyörittämisestä, sekä kehittää ammattitaitoaan haluamaansa suuntaan. BD Room ei pystynyt tuolloin tarjoamaan tiloja kosmetologin töitä varten, ja näin ollen tarjoamaan kaikkea sitä, mihin Bedan potentiaali olisi riittänyt.

Tilaongelma ratkesi kuitenkin vuonna 2019 kun SPA avattiin ja Beda sai oman hoitolahuoneen, jota jakoi yhdessä Ella Kuusiston kanssa. Siitä hetkestä lähtien tämä tarmokas nainen onkin saanut kehittää omaa ammattitaitoaan mielin määrin, eikä ole hukannut hetkeäkään. Tällä hetkellä hän on ainoa Lahdessa toimiva koulutettu Yin Your Skin gua sha -hoitaja, sekä Ellan rinnalla ainoa lahtelainen kosmetologi, jolla on sertifikaatti kaikkiin Esse -hoitoihin. Kosmetologikoulutuksien lisäksi Beda on kouluttautunut jatkuvasti hiusten osalta huippukouluttajien toimesta. 

Beda on vuosien varrella päättäväisesti kouluttautunut ja syventänyt ammattitaitoaan niin tuotetuntemuksessa, kuin tekniikoissakin.

Suuri kysymys

Bedan intohimo työhönsä ja halukkuus kehittää BD Roomia eteenpäin ei suinkaan jäänyt huomaamatta BD Roomin omistajalta, Ninnulta. Saara Linnavirran luovuttua BD Roomin osakkuudesta ja yrityksen kasvaessa, tuli suuri tarve saada yrityksen johtamiseen ja kehittämiseen apua. Vuosien yhteistyö, henkilökohtainen kasvu ja yhteneväiset ajatukset yrityksen suunnasta teki valinnasta selkeän. Niinpä eräänä heinäkuisena iltana Ninnu vei Bedan Trattoriaan syömään ja kysäisi siinä ihan muina naisina, että mitäpä jos hän tulisi yhtiökumppaniksi. Tarina kertoo Bedan ilmeen olleen hieman yllättynyt ja perään tuli kysymys ”Oletko sä tosissasi?”. Vastaus oli selkeä: ”Olen erittäin tosissani”. 

Ihan heti asia ei kuitenkaan tapahtunut, sillä tälläiset asiat ottavat oman aikansa. Yrittäjyys on sitova asia elämässä, se on elämäntapa. Ja vaikka toiminimiyrittäjyys olikin Bedalle jo hyvin tuttua, toisi tämä uudenlainen yrittäjyys hänelle enemmän vastuuta ja veisi myös enemmän aikaa. Puoli vuotta asia hautoi puolin ja toisin, mutta kuten asioilla on yleensä tapana, niin nytkin ne alkoivat loksahdella kohdilleen. Vuoden vaihteessa 2021 Bedasta tuli Ninnun yhtiökumppani, ja hän omistaa nyt puolet Beauty Designer´s osakeyhtiöstä. 

Molemmat naiset katsovat tulevaisuuteen luottavaisin mielen. Yhdessä tekeminen luo turvaa ja antaa paljon enemmän tilaa luovuudelle.

Menestymisen eteen täytyy nähdä vähän vaivaa

Kovalla työllä, määrätietoisuudella, luovuudella ja intohimolla voi päästä pitkälle. Joskus se ”pitkällä” ei ole edes kovin kaukana, se voi olla ihan siinä vieressä. Usko omaan tekemiseen ja omiin unelmiin, sekä päämäärätietoinen eteneminen kohti omia haaveita voi mahdollistaa elämässä mielettömiä juttuja. Hyvät asiat eivät tapahdu pakottamalla, ne tulevat rennolla otteella ja sydän avoimena. 

Beda Borén on tehnyt paljon töitä menestymisensä eteen. Monta kertaa on ollut peiliin katsomisen paikka siinä, kuka on ja mitä haluaa. Asioiden pohtiminen ja katsominen monelta eri kantilta auttaa hahmottamaan omia tavoitteita. Kun tavoitteet ovat selkeänä mielessä, on helpompi lähteä askeltamaan niitä kohti. Menestys on meissä jokaisessa itsessämme.

Kaksi on aina enemmän kuin yksi. Meillä on upea työyhteisö BD Roomissa, joka on hioutunut vuosien työn tuloksena. Kaikilla naisilla talossa on oma paikkansa. Meillä on lämmin ilmapiiri, jossa viihdymme kaikki. Tulevaisuus näyttää, mitä kaikkea vielä keksimme, sillä tiiminä on hyvä touhuta.

Beda on nähnyt BD Roomin lähes koko kehityskaaren ja on ollut iso osa sitä. Naisella onkin koko pakka uusia ideoita, joiden aika vielä koittaa!

Tästä linkistä pääset tutustumaan BD Roomin tekijöihin:

https://bdroom.fi/designerit/

BD Room on Lahden keskustassa toimiva Hiussalonki, Esse-hoitola & Showroom. Olemme erikoistuneen luonnonmukaiseen ihon- ja hiustenhoitoon. Luonnonmukaisten palvelujen ohella tarjoamme myös perinteisiä kampaamopalveluja. Toimintamme pohjautuu pehmeisiin arvoihin, joista yksi suurimmista on luottamuksellisen asiakassuhteen luominen. Tule tutustumaan toimintaamme!

Shoppi kesälomalla

Shopin työntekijät lomailee Heinäkuussa, joten toimitukset voivat viivästyä elokuulle! Kiitos ymmärryksestä.
 
Nauttikaa kesästä!!